Tiedotteet

Fixus tiedotteet2023-05-24T11:12:06+03:00

Lindholm tavoittelee Jyväskylästä ehjää kokonaisuutta

Kuva: Meritapix/Merita Mäkinen

Fixus-ketjun tukema GRX-tiimin Emil Lindholm ja kartturinsa Reeta Hämäläinen kilpailevat TGS Worldwiden tiimin tutulla Škoda Fabia R5 Evolla perjantaina Jyväskylästä käynnistyvässä Suomen MM-rallissa WRC3-luokan MM-pisteistä. Rallin tuore Suomen mestaripari lähtee kotikilpailuunsa ajamaan omaa parastaan.

Sunnuntaina Ralli SM-sarjan kuninkuusluokan SM1-luokan Suomen mestaruutta juhlineet Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen valmistautuvat jo täyttä häkää perjantaina käynnistyvään Suomen MM-ralliin. TGS Worldwiden tiimin Škoda Fabia R5 Evolla ajava kaksikko on valmis kohtaamaan Keski-Suomen sorateiden tuomat haasteet.

– Kotona kävin kääntymässä ja mestaruutta emme ehtineet juhlia yhtään. Tässä on ollut kiire aikataulu. Emme aja ennakkotestiä, eikä tässä olisi ollut siihen aikaakaan, sillä kaverit TGS:llä käyvät parhaillaan autoamme SM-rallin jäljiltä läpi. Joka paikka tarkastetaan, jotta kaikki olisi perjantaina viimeisen päälle kunnossa.

– Meillä on hyvä auto ja hyvät säädöt. Kokkolassa oli hyvä fiilis autosta ja ajamisestani koko ajan. Ainoa kysymysmerkki on se, että miten rikki pienemmät tiet Jyväskylässä menevät. Jos ne kestävät niin meidän ei tarvitse tehdä autollemme mitään, ja jos ne eivät kestä niin toteutamme ihan pikku juttuja säätöihin, Lindholm toteaa.

Lindholm näkee poikkeuksellisen myöhäisessä ajankohdassa ajattavassa Suomen MM-rallissa uusia haasteita.

– Tiet ovat pehmeämmässä kunnossa, on kylmempää ja kuten Kokkolassa viime viikonloppuna, mutkia leikatessa ojista nousee tielle mutaa ja kuraa, ja tällaiset leikkaukset ovat yllättävänkin haasteellisia ja liukkaita.

Tulevana perjantaina Jyväskylästä käynnistyvä Suomen MM-ralli on Lindholmille hänen uransa neljäs Suomen MM-ralli. Aikaisempina vuosina vauhti on ollut jokaisena kerralla hyvällä tasolla, mutta myös epäonnea on riittänyt. Lindholm starttaa reitille lähtönumerolla 32 ja hänen paikkansa perjantaina lähtöjärjestyksessä on 23.

– Lähdemme ajamaan omaa parastamme ja katsotaan mihin se riittää. Pyrimme olemaan korkealla sijoituksissa, mutta väkisin emme lähde tulosta yrittämään. Reitistä kolmasosa on uutta ja puhtaasti nuotista ajaminen on ollut meille yleensä vahvuus. Ehjään kokonaisuuteen pyritään. Ehkä on viisainta ajaa oman luokkamme (WRC3) tuloksesta ja mennä sen mukaan. Totta kai vähän kiinnostaa myös verrata vauhtiamme WRC2-luokkaan.

– Ja jos kulkee hyvin niin antaa mennä vaan. Yritetään kurvailla ja nauttia rallista. Tavoitteemme on sunnuntaina olla mahdollisimman korkealla, mutta sitä ennen edessämme on muutama melko haasteellinen erikoiskoe, Lindholm muistuttaa.

Kauden kymmenes MM-osakilpailu Suomen MM-ralli käynnistyy perjantaina 1. lokakuuta Jyväskylästä klo 13:07. Avauspäivän ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta (89,42 km). Ralli jatkuu lauantaina yhdeksällä erikoiskokeella (151,95 km) ja päättyy sunnuntaina neljän erikoiskokeen (45,74 km) jälkeen klo 13:18 Ruuhimäessä ajettavaan Power Stage-erikoiskokeeseen. Rallin kaikki erikoiskokeet ovat nähtävissä Yle Ralli Plus -palvelun avulla Yle Areenassa suorina lähetyksinä.

Emil Lindholm on rallin SM1-luokan uusi Suomen mestari!

Kuvaaja: Meritapix/Merita Mäkinen

GRX-tiimin Škoda Fabia R5 Evolla kilpaileva Emil Lindholm on rallin SM1-luokan uusi Suomen mestari! Lindholm ratkaisi mestaruuden yhdessä Reeta Hämäläisen kanssa voittamalla ralli SM-sarjan finaaliosakilpailun Kokkolassa. Mestaruus on Lindholmille uran ensimmäinen.

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen säilyttivät Kokkolan SM-rallissa avauspäivänä hankitun kärkitilan ja ajoivat sunnuntaina rallin voittoon. Ykköstila merkitsi TGS Worldwiden Škoda Fabia R5 Evolla kilpailevalle kaksikolle Suomen mestaruutta. Rallissa toiseksi SM-pisteiden ulkopuolella ajoi Venäjän Nikolai Gryazin, joka joutui taipumaan Lindholmille 7 sekuntia.

Lindholmin kanssa Suomen mestaruudesta taistelleet Teemu Asunmaa oli rallissa kolmas 11,0 sekuntia ja Mikko Heikkilä neljäs 11,4 sekuntia Lindholmista.
Lindholm ja Hämäläinen ratkaisivat mestaruuden, ajamalla kauden kolmesta viimeisestä SM-rallista täydet SM-pisteet. Kokkolassa Lindholm menetti kärkipaikkansa hetkellisesti sunnuntain ensimmäisen EK:n jälkeen, mutta nousi uudelleen kärkeen heti seuraavalla EK:lla.
– Aamun toinen EK ratkaisi tämän rallin. Siinä noustiin uudelleen rallin johtoon ja sen jälkeen homma oli hanskassa. Viimeiselle pätkälle lähdettäessä en edes jännittänyt yhtään. Ajoni oli rentoa koko päivän.
– Aamun ensimmäisellä EK:lla ilman lämpötila oli vain neljä astetta plussaa, ja kun lämpötila nousi, pito parani. Renkaamme toimivat koko kauden yleensäkin erinomaisesti.

SM1-luokasta saavutettujen kahden SM-hopean ja yhden pronssin jälkeen uran ensimmäinen Suomen mestaruus maistuu.
– Hieno fiilis. Tätä on odotettu. Hymyilyttää koko ajan, mutta juhlat valitettavasti jäävät tällä kertaa väliin. Kokkolasta lähdemme heti kohti kotia ja jo kotimatkalla alkaa keskittyminen ensi viikolla ajettavaan Suomen MM-ralliin.

Lindholm kertoo, että vaikka mestaruus oli ollut jo useana vuonna lähellä, vasta tänä vuonna hän oli riittävän kypsä voittamaan sen.
– Aikaisempina vuosina on ollut liikaa nuoren miehen intoa. Joka pätkälle piti saada hyvä aika. Tänä vuonna olen ymmärtänyt paremmin, mitä ralli lajina vaatii. Se, että osaa ajaa pohja-aikoja, ei vain riitä. Ralli on loppujen lopuksi myös taktinen laji. Jokainen tulos ja EK-aika ei vain vaikuta omaan ajoosi vaan myös muiden suoritukseen. Olen oppinut ajattelemaan rallia kokonaisuutena, Lindholm kertoo.
– Haluan myös kiittää ensimmäisestä mestaruudestani kaikkia vuosien varrella mukana olleita. Luettelo olisi pitkä, mutta he kaikki mukana olleet tietävät, keitä tarkoitan. Iso kiitos! Suuri kiitos myös tiimilleni sekä Reetalle, joka jaksoi hienosti tsempata minua kauden aikana.

Fixus-ketju onnittelee Emiliä ja koko tiimiä voitosta sekä loistavasta kaudesta!

Lopputulokset: Kokkolan SM-ralli:
1. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen (FIN) Škoda Fabia R5 Evo 59:35,4
2. Nikolai Gryazin – Konstantin Alekssandrov (RUS) VW Polo GTI R5 + 7,0
3. Teemu Asunmaa – Marko Salminen (FIN) Škoda Fabia R5 Evo + 11,0
4. Mikko Heikkilä – Topi Luhtinen (FIN) Škoda Fabia R5 Evo + 11,4
5. Eerik Pietarinen – Antti Linnaketo (FIN) VW Polo GTI R5 + 20,4

Epäviralliset SM-pisteet SM1-luokka:
1. Emil Lindholm Škoda 119
2. Mikko Heikkilä Škoda 106
3. Teemu Asunmaa Škoda 104

Fixataan se! -videosarja nyt nähtävissä

Puhaltaako ilmastointi lämmintä kuin lehmän henkäys, onko sisääntuleva ilma kosteaa tai jopa haisee pahalle? 😫

Ei haittaa, Fixataan se! 👌

Niina ja Lore Backmanin auto ei ole saanut viime aikoina riittävästi huolenpitoa, ja on monilta osin päässyt hieman heikkoon happeen. Tässä sarjassa laitetaan Backmanien auto kuntoon ja annetaan vinkkejä autoiluun. Kuinka paljon auton yleisilmettä ja ajoturvallisuutta voi parantaa ihan pienilläkin jutuilla, ja mitkä asiat kannattaa tarkistaa säännöllisesti? Pysy mukana koko syksy, niin saat Fixus-asiantuntijoilta itsekin hyviä autoiluvinkkejä!

Katso Fixataan se! Osa 1: Ilmastointi täältä.

Bosch sytytystulpat – testattu kilparadoilla

Bosch-sytytystulpat ovat olleet osa menestyksekästä moottoriurheilua jo yli 100 vuoden ajan, mutta myös ”tavalliset” autoilijat pääsevät hyötymään niistä. Usein moottoriurheiluun varta vasten kehitetyt sytytystulpat tulevat ennen pitkää saataville myös sarjatuotantoautoihin – ainakin muunneltuina versioina. BOSCH-sytystystulppia käytetään useissa kilpasarjoissa. Kuinka tärkeässä roolissa moottoriurheilu on sytytystulppien kehittämisessä? Boschin kehitysinsinöörit Ronald Ritter ja Bernd Müller kertovat moottoriurheilussa käytettävistä Boschin sytytystulpista.

Ritter: Bosch-sytytystulppia käytetään yleisesti ja erittäin hyvällä menestyksellä kansainvälisessä moottoriurheilussa, mikä osoittaa niiden korkean suorituskyvyn ja luotettavuuden. Hyödynnämme moottoriurheilukäytössä karttunutta kokemusta myös Boschin sarjatuotannon sytytystulppien kehittämisessä. Nykyään sytytystulppamme edustavat alansa huippukehitystä.

Mitä moottoriurheilukäytössä hyväksi havaittuja ominaisuuksia on otettu käyttöön Boschin huipputehoisissa sytytystulpissa?

Müller: Esimerkiksi M10-kierteet kehitettiin moottoriurheilussa käytettäviin sytytystulppiin, mutta myöhemmin ne otettiin käyttöön myös sarjatuotantoautojen Bosch-tulpissa. Sytytystulpan liitin on myös kehitetty alun perin moottoriurheilukäyttöön parantamaan liitäntöjä erikoismoottoreissa. Boschin huipputehoisissa sytytystulpissa nykyään käytettävät liitännät ovat näistä jalostettu variaatio sarjatuotannon tulpille. Keskitetty ja hitsattu maaelektrodi on myös alun perin moottoriurheilukäyttöön suunniteltua tekniikkaa, joka on sittemmin löytänyt tiensä sarjatuotantoon.

Alkuperäistuotteiden laatu ja sama korkea suorituskyky myös jälkimarkkinoille

Bosch tarjoaa huipputehokkaita sytytystulppia moderneille, turboahdetuille bensiinin suoraruiskutusmoottoreille myös korjaamovalikoimassa. Näin myös jälkimarkkinat pääsevät hyötymään Boschin laajasta OE-kokemuksesta ja osaamisesta.

Millaisia ovat uusimmat suuntaukset ajoneuvojen sytytystulpissa? Miltä tulevaisuuden sytytystulpat näyttävät?

Müller: Nykyisten sarjatuotannon sytytystulppien rungossa on M12-kierre, kun taas M10-kierteestä on tullut vakio moottoriurheilussa käytettävissä sytytystulpissa. Joissakin tapauksissa Bosch-tulpissa on jo M8-kierre. Tarkkailemme moottoriurheilun nykysuuntausta, jossa moottorit pienenevät jatkuvasti. Yleisesti ottaen asennustila pienenee, mikä jättää myös sytytystulpille vähemmän tilaa. Samaan aikaan on varmistettava korkea eristelujuus. Kyse ei kuitenkaan ole vain geometrisestä koosta. Uudessa suuntauksessa näkyvät myös huipputehokkaiden materiaalien käyttö sekä parannetut ominaisuudet ja mallit.

Mitä tämä merkitsee korjaamoille ja auton omistajille?

Müller: Boschin sytytystulpat testataan äärimmäisissä olosuhteissa. Autoilijat voivat luottaa täysin tulppien huipputehoon päivittäisessä käytössä. Tietenkään tämä ei koske vain Boschin sarjatuotannon sytytystulppia, vaan myös jälkimarkkinoiden Bosch-tuotteita.

Kuten moottoriurheilussakin, myös sarjatuotannossa sytytystulpat on suunniteltu erityisesti kullekin moottorille sopivaksi. Asiakkaat hyötyvät Boschin pitkäaikaisesta kokemuksesta, innovatiivisista teknologioista ja erittäin korkealaatuisista tuotteista.

Ritter: Olisi harhaluulo kuvitella, että sytytystulpat eivät ole muuttuneet paljoakaan viimeisen 100 vuoden aikana. Materiaalit ovat hyvin erilaisia, uutta tekniikkaa on otettu käyttöön ja sitä kehitetään edelleen. Useimmat autoilijat eivät varmaan edes tiedä, kuinka paljon Bosch-tekniikkaa heidän ajoneuvoihinsa on asennettu.

Lisätietoa Bosch-sytytystulpista saat lähimmästä Fixus-myymälästäsi!

  1. Huipputehokas sytytystulppa
  2. Keskitetty ja hitsattu maaelektrodi varmistaa optimaalisen sytytyksen
  3. Puhdasjalometallinen, CW-laserhitsattu keskielektrodi
  4. Eristimen nokan uudenlainen muotoilu
  5. Keraaminen erikoismateriaali, jossa korkea eristelujuus
  6. Optimoitu eristimen rakenne

Lindholmille täysi SM-pistepotti Lahdesta

Fixus-ketju onnittelee Sebateamia täydestä pistepotista Lahden SM-rallissa.

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen sijoittuivat Škoda Fabia R5 Evolla kauden viidennessä SM-rallissa Lahdessa toiseksi. Kakkossija merkitsi tällä kertaa täyttä SM-pistepottia, sillä rallin voittoon 19.6 sekunnin erolla ajanut Viron Egon Kaur ei kilpaile SM-sarjassa.

SM Top Building-rallin toiseen kilpailupäivään kärkipaikalta startannut Emil Lindholm ajoi ehjät kaksi kilpailupäivää, jotka toivat rallissa tärkeän toisen sijan ja täydet SM-pisteet.

Rallin avauspäivän kolmelle EK:lle Lindholm kellotti yhdessä Reeta Hämäläisen kanssa kaksi pohja-aikaa ja yhden kakkossijan. Myös toisena kilpailupäivänä TGS Worldwiden Škoda Fabia R5 Evolla kilpaillut Lindholm ajoi kärjen tahtia.

Päivän kuudennelle ja samalla rallin viimeiselle EK:lle yleiskilpailun toisena 6.4 sekuntia Mikko Heikkilän edellä startanneen Lindholmin ero Heikkilään kaventui EK:n maalissa 0.6 sekuntiin.

– Rallin viimeinen EK oli sateen jäljiltä selkeästi reitin mutaisin, ja se oli meille jonkin verran hankala. Oma ajolinjani ei oikein sopinut historic-autojen jättämään ajouraan. EK tuli hyvin, mutta vähän liian tarkalle se tällä kertaa meni, mutta hyvä, että sekunnin kymmenykset olivat puolellamme.

– Saimme MRF Tyresin käyttöön taas kerran paljon tärkeää dataa olosuhteista, joissa en ole MRF:llä aiemmin ajanut, ja se tietysti on meillä jokaisessa rallissa tärkeä agenda.

Viron Egon Kaur siirtyi aamun kolmen ensimmäisen EK:n jälkeen rallin johtoon ja piti paikkansa loppuun asti.

– Egon ajoi kovaa, ja kaikki kunnia hänelle voitosta. Meille maksimipisteet olivat tällä kertaa voittoa tärkeämmät. Näimme aamupäivän jälkeen hänen vauhtinsa, eikä meillä ollut mitään järkeä lähteä nostamaan omaa vauhtiamme ja lisätä riskiä, jotta voisimme ajaa voitosta. Tässä rallissa meillä oli pisteiden muodossa enemmän pelissä, Lindholm muistutti.

Maksimipisteiden myötä Lindholm jatkaa SM1-luokan pisteissä toisena, ainoastaan pisteen kärkeen nousseen Mikko Heikkilän perässä. Teemu Asunmaa ajaa yhdeksän pistettä Heikkilästä.

– Kauden viimeisessä SM-rallissa Mikon ja minun ei tarvitse pisteitä laskea: se kumpi meistä rallin voittaa, on mestari. Tuttu tilanne viime kaudelta. Mestaruuden eteen kuitenkin kaikkemme tehdään, Lindholm lupaa.

Rallin SM-sarjan ratkaisut nähdään 25.–26. syyskuuta SM KokUA 60 vuotta -juhlarallissa Kokkolassa.

Epäviralliset lopputulokset; SM Top Building-ralli, Lahti:
1. Egon Kaur – Silver Simm Volkswagen Polo GTI R5 53:40.8
2. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia R5 Evo + 19.6
3. Mikko Heikkilä – Topi Luhtinen Škoda Fabia R5 Evo + 20.2
4. Eerik Pietarinen – Miikka Anttila Volkswagen Polo GTI R5 + 38.6
5. Teemu Asunmaa – Jani Salo Škoda Fabia R5 Evo + 44.8

SM1-luokan epävirallinen pistetilanne 5/6 osakilpailua:
1. Mikko Heikkilä Škoda 86
2. Emil Lindholm Škoda 85
3. Teemu Asunmaa Škoda 77

Hyväkuntoinen jarrujärjestelmä turvaa tiukassakin paikassa

Turvallisen autoilun tärkein edellytys on toimiva jarrujärjestelmä! Toimivat jarrut takaavat nopean äkkijarrutuksen, turvallisen pysäköinnin sekä muun muassa nykyautojen turvajärjestelmien oikeanlaisen toiminnan. Nykyhenkilöautoissa on käytössä yleensä levyjarrut, mutta myös rumpujarrujärjestelmä on tehnyt paluun takajarruna.

Levyjarruissa teho perustuu levyyn sekä jarrupaloihin, jotka jarrutettaessa puristuvat pyörivää levyä vasten. Jarrupalan ja levyn välisen kitkan avulla saadaan jarruvoima, joka aiheuttaa liike-energian muuntumisen lämpöenergiaksi ja ajoneuvon nopeuden hidastumisen.

Rumpujarruissa vastaavasti jarrurummun sisäpuolella olevat jarrukenkien kitkapinnat puristuvat jarrutettaessa vasten pyörivää jarrurumpua, joka on kiinnitetty pyörään.

Jarrujärjestelmän ongelmista voivat kieliä epämääräiset äänet, jarruttaessa esiintyvä tärinä tai pyörännavan voimakas kuumeneminen. Autoilija toki pystyy itse tarkistamaan joitakin kohteita silmämääräisesti, mutta korjaamisen osalta on aina hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen.

Jarrumelu hallintaan

Jarrumelu on yksi yleisimmistä syistä, joiden vuoksi ajoneuvo tuodaan korjaamolle. Yleensä jarruissa esiintyvä melu on häiritsevää, ja sen poistaminen on usein erittäin hankalaa.

Mitä on jarrumelu?
Jarrumelu syntyy tavallisesti renkaan ja akselin välissä sijaitsevan osan värähtelystä. Melusta syytetään yleensä jarrupaloja, mutta sen lähde saattaa olla missä vaan pyöränlaakerista palloniveleen. Pieni tärinä jarrujärjestelmän sisällä on normaalia, eikä ihminen kykene kuulemaan sen aiheuttamaa melua.

Yleisimmät melutyypit, joita kuulemme ajaessamme

Matalataajuista värähtelyä
Kuvaus: Matalaäänistä melua alle 300Hz:n taajuudella.
Syy: Jarrulevy asennettu huonosti napaa vastaan, navan puhdistus tekemättä tai jarrulevyn kierous. Kierouden toteaminen vaatii noin 10 mittauskohtaa.
Ratkaisu: Jarrulevyn vaihto. Puhdista navan pinnat vaihdon yhteydessä.

Keskitaajuista värähtelyä
Kuvaus: Melua 300–5000 Hz:n taajuudella.
Syy: Satulan männän liike on vajavaista. Jarrulevyn epätasainen pinta. Jarrupalan ja/tai äänenvaimennusosien virheellinen asennus. Liian kulunut jarrulevy.
Ratkaisu: Puhdista ja voitele ohjainpultit/liukukappaleet ja satulan jousijärjestelmät sopivalla voiteluaineella. Varmista, että jarrulevy on tasainen ja paksuusvaihtelu alle 0,1 mm. Puhdista pyörän napa huolellisesti ja tarvittaessa vaihda jarrulevy uuteen. Tarkista, että äänenvaimennuslevyt sekä muut tarvikkeet on oikein asennettu.

Korkeataajuista värähtelyä – Vinkuminen
Kuvaus: Melua yli 5kHz:n taajuudella
Syy: Vinkuminen saattaa johtua monesta seikasta, mutta yleensä syynä on jarrupalan kitkamateriaalin molekyylien värähtely palan joutuessa kosketuksiin jarrulevyn kanssa.
Ratkaisu: Vaihda jarrupalat sekä varmista, että käytössä ovat oikeat asennusosat ja että ne on oikein asennettu.

Erittäin korkeataajuista värähtelyä – ultraääni
Kuvaus: Melua yli 12 kHz:n taajuudella. Ihmisen kuuloalueen rajoilla, joten sen havaitseminen on hankalaa.

Kitkapinnan ulkonäkö ohjaa vian luo

Jarrupalan kitkapinnan ulkonäkö voi paljastaa melun aiheuttajan. Alla on 5 esimerkkiä.

KIILAMAINEN
Ulkonäkö: Epätasaisesti kulunut, kiilamainen pala
Syy: Viallinen jarrusatula, liukumekanismi jumissa, jarrusatulassa liikaa väljyyttä
Aiheuttaa: Ennenaikaista jarrupalojen kulumista, epätasaista jarrupainetta, melua
Ratkaisu: Vaihda jarrupalat, korjaa/huolla jarrusatula

EPÄTASAINEN KULUMINEN
Ulkonäkö: Jarrupalan kitkapinta on epätasaisesti kulunut
Syy: Epätasaisesti kulunut jarrulevy (voit nähdä selkeän uran jarrulevyn pinnalla lähellä ulkoreunaa)
Aiheuttaa: vinkumista ja tärinää, ennenaikaista palojen kulumista
Ratkaisu: Vaihda jarrulevyt ja jarrupalat.

EPÄTASAINEN KULUMINEN SAMALLA AKSELILLA
Ulkonäkö: Yksi tai useampi jarrupala samalla akselilla on erittäin kulunut
Syy: Liukumekanismi tai mäntä takertelee
Aiheuttaa: Ajoneuvon puskemista voimakkaasti sivulle jarrutuksen aikana, epätasaista ja nopeaa jarrupalojen kulumista, vinkumista ja tärinää
Ratkaisu: Korjaa jarrusatulan liukumekanismi & männät, vaihda jarrupalat. Tarkista jarrulevyt.

VAHINGOITTUNUT TAUSTALEVY
Ulkonäkö: Fyysisesti vahingoittunut taustalevy
Syy: Virheellinen asennus, liiallinen voiman käyttö asennuksen yhteydessä
Aiheuttaa: Jarrujen tehottomuutta, palan epätasaista kulumista, melua ja tärinää,
Ratkaisu: Vaihda jarrupalat.

MÄNNÄN AIHEUTTAMA VAURIO
Ulkonäkö: Jarrusatulan mäntä on vahingoittanut jarrupalan äänenvaimennuslevyä
Syy: Jarrusatulan mäntä ei palaudu oikein, jarrujen kova käyttö
Aiheuttaa: Jarrujen kuumenemista, melua
Ratkaisu: Vaihda jarrupalat ja huolla jarrusatula.

Näin vältät meluongelmat

Helpoin tapa välttää ongelmia on varmistaa, että jarrupalat ja -kengät on asennettu oikein.

Vinkkejä oikeaoppiseen asennukseen:

Puhdista jarrusatulan kaikki liukukappaleet ja tapit. Hiomapaperia voidaan käyttää jarrusatulassa ja tuessa vain, jos se on voimakkaasti ruostunut tai likainen. Jos satula ei liu’u helposti, palat voivat muotoutua kartiomaisiksi tai ne voivat kulua epätasaisesti samalla akselilla, mikä puolestaan aiheuttaa kitinää ja tärinää.

Tappien on oltava asianmukaisesti voideltuja, jotta vapaa liikkuvuus voidaan taata, eikä tappi saa osua jarrusatulan runkoon. Tarkista myös liukutapin kumisuojusten kunto, jottei sisään pääse vettä. Jos tappeja ei ole voideltu, ne voivat jumiutua aiheuttaen näin palojen kulumista, kiilamaisuutta ja meluongelmia.

Tarkista, että mäntä liikkuu vapaasti ja vedä se sisään kokonaan – tämä on erityisen tärkeää tiivistelevyjen ja kumipäällysteen ehjänä säilymisen kannalta. Varmista myös, että jarrupalat asettuvat vaivatta paikoilleen jarrusatulan kiinnikkeisiin.

Poista jarrupalojen reunojen purseet tarvittaessa. Jos pala ei liiku vapaasti kiinnikkeiden sisällä, se osuu jatkossa jarrulevyihin aiheuttaen kitinää, palojen kiilamaisuutta tai epätasaista kulumaa samalla akselilla.

Joissakin tapauksissa (esim. jos jarrusatula on vanha ja kulunut), metallisen taustalevyn ja liukukappaleiden tartuntapinnat on hyvä voidella kevyesti kupari- tai keraamisella rasvalla ajoneuvovalmistajan ohjeita seuraten. Varmista, ettei rasva pääse kosketuksiin kitkamateriaalin kanssa. (Tuotteet: 116-0,5-K 107-2869 (kuparirasva), 116- 0,5 –CE 109-26217 (keraaminen rasva).) Asenna kulumisenilmaisimet tarpeen mukaan jarrupalojen sisään tai päälle.

Ruuvaa jarrusatulan kiinnitysruuvit kiinni ja vaihda kierrelukituspultit uusiin. Käytä oikeaa kiristysmomenttia ja vaihda osat suositellussa järjestyksessä. Kun jarrusatula on vaihdettu uuteen, pumppaa jarrupoljinta, kunnes iskunpituus on noin kolmasosa maksimista. Tarkista, että jarrut toimivat oikein ja että jarrupala palautuu oikein. Asenna vanne takaisin. Jos se pyörii vapaasti, auto on jälleen valmiina ajoon.

Huom: Tee ajotesti ennen ajoneuvon käyttöönottoa varmistaaksesi, että jarrujärjestelmä toimii täysin oikein. Osien paikalleen asettuminen ja paras jarrutusteho saavutetaan, kun uudet osat ajetaan sisään välttäen kovia jarrutuksia ensimmäisen 100 km aikana.

Lindholmille voitto Seinäjoelta – Fixus-ketju onnittelee!

Kuva: Meritapix/Merita Mäkinen

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen ajoivat TGS Worldwiden Škoda Fabia R5 Evolla SM Pohjanmaa-rallin voittoon. Ykköstilan myötä Lindholm nousi SM1-luokan SM-pisteissä jaetulle toiselle sijalle.

Täydellinen onnistuminen tulee usein silloin kun sitä vähiten odottaa. GRX-tiimin Emil Lindholm joutui turvautumaan SM Pohjanmaa-rallin rengasvalinnoissa varasuunnitelmaan, koska koronapandemian riivaamassa Intiassa MRF Tyresin rengastehdas ei tautitilanteen takia pystynyt toimittamaan tehtaan uusia sorarallirenkaita Suomeen. Vanhassa oli tällä kertaa vara parempi.

– Huh, huh! En villeimmissäkään unelmissani kuvitellut voittavani tätä rallia. En odottanut täältä mitään pyttyä saati sitten voittopokaalia. Tiedostan toki, että eilinen tulos eli viides sija ja viides lähtöpaikka 8,4 sekuntia kärjestä, oli ratkaisevassa roolissa. Meillä oli hyvä paikka ajaa ja iskeä.

Seinäjoen eteläpuolen ja Jalasjärven alueen hiekkapohjaiset tiet toivat voittovauhtiin tarvittavan pidon.

– Renkaamme toimivat tällaisessa kisassa, jossa tiellä oli paljon irtosoraa, erinomaisesti. Toki olen ajamiseeni ja yhteistyöhön Reetan kanssa myös todella tyytyväinen. Neljä pohja-aikaa kahdeksasta myös tyydyttää.

Lindholm kertoi, että he ajoivat sen, minkä järkevästi pystyivät.

– Ja emme tehneet ajovirheitä. Kun nuotista ajetaan niin aina voi jossitella, minkä kohdan voisi ajaa paremmin tai mihin jarruttaa myöhemmin, mutta me tultiin koko päivä hyvin, Lindholm iloitsi.

Kauden ensimmäisen SM-voiton myötä Lindholm nousi SM1-luokan SM-pisteissä jaetulle toiselle sijalle kaksi pistettä kärjestä.

– Sarja heräsi osaltamme uudelleen eloon. Onnistuminen tuntuu tosi hyvältä. Tässä oli jo pitkä jakso, kun tuntui siltä, että mikään ei onnistu. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin, Lindholm iloitsi maalissa.

Ralli SM-sarjan seuraava osakilpailu SM Top Building -ralli ajetaan 13.–14. elokuuta Lahdessa.

Tuloksia: SM Pohjanmaa-rallin yleiskilpailu, Seinäjoki:
1. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia R5 Evo 1:00:31,3
2. Mikko Heikkilä – Topi Luhtinen Škoda Fabia R5 Evo + 5,3
3. Teemu Asunmaa – Marko Salminen Škoda Fabia R5 Evo + 17,4
4. Aleksi Röyhkiö – Ville Mannisenmäki Škoda Fabia R5 + 24,7
5. Jukka Ketomäki – Kari Kuivinen Škoda Fabia R5 + 1:39,5

SM-pisteet SM1-luokka 4/6 osakilpailua:
1. Teemu Asunmaa 74
2. Mikko Heikkilä 72
3. Emil Lindholm 72
4. Juha Salo 55
5. Aleksi Röyhkiö 43

Mistä tunnistat laadukkaat alustan osat?

Laadukkaat alustan osat tunnistaa tietenkin materiaalien laadukkuudesta, osien yhteensopivuudesta alkuperäisosien kanssa sekä luotettavasta valmistajasta. Kaikki CTR-tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan samojen periaatteiden mukaisesti, kuin CTR:n alkuperäistuotteet. CTR on johtava ohjauksen ja alustan osien ensiasennusvalmistaja, joka toimittaa teknisesti huippulaatuisia osia useille autonvalmistajille: mm Hyundai, Kia, Audi, BMW ja Volvo.

Materiaalien sopivuus

Terästä, alumiinia ja kumia on saatavilla useina erilaisina seoksina, joilla kaikilla on erilaiset ominaisuudet. Kehittäessään tuotteita OE-markkinoille yli 40 vuoden ajan CTR on oppinut tarkasti, miten eri materiaalit käyttäytyvät erilaisissa olosuhteissa. Siksi CTR käyttää vain materiaaleja, jotka varmistavat parhaat tulokset kunkin tuotteen vaatimissa olosuhteissa. Olisi helppoa säästää kustannuksia käyttämällä sopimatonta materiaalia, mutta lopputulos voisi osoittautua heikoksi. CTR ei halua toimia niin.

Vetolujuus

Kuulanivelten kriittisin ominaisuus on kyky kestää alustan kautta liikkeen aikana välittyviä suuria voimia. Tutkimalla näitä voimia CTR on saanut tietää, kuinka suurta vetolujuutta kunkin kokoinen nivel vaatii. CTR:n kullekin tuotteelle määrittelemä vetolujuus on aina yhtä hyvä tai parempi kuin alkuperäistuotteen.

Kuulatappiliitos

Tasainen liike ja riittävä vastus varmistavat, että ajoneuvo pysyy hallinnassa. Uudenaikaisen nylonmateriaalista valmistetun kuulaistukan ansiosta voitelua ei tarvita, mutta oikeanlainen materiaali ja alkuperäismomentti varmistavat, että osa pysyy yhtä kestävänä koko elinkaarensa ajan. OE-tuotteita kehittäessään CTR on kasvattanut tietämystään myös tässä suhteessa.

Osien yhteensopivuus

CTR-tuotteet on suunniteltu korvaamaan alkuperäinen osa ongelmitta. CTR takaa, että mitat ja kiinnitysosat ovat täysin yhteensopivia OE-osan kanssa ja varmistavat kestävän lopputuloksen mahdollisimman lyhyellä asennusajalla.

Pohjapanssarilla suojaat autosi alustan kolhuilta ja vaurioilta

Ajoitko roudan rikkomaa tietä? Kolahtiko auton pohja kuoppaan tai oliko tiellä irtokiviä? Vahinko voi sattua nopeasti ja pahimmassa tapauksessa vauriot voivat olla mittavat. Esimerkiksi auton öljypohja tai vaihteisto voivat mennä rikki, jos pohja kolahtaa oikein pahasti. Jäähdytin tai ilmastoinnin kompura voivat tuhoutua.

Jos auton pohjassa olisi ollut teräksinen tai alumiininen pohjapanssari, vahinkoa tuskin olisi tapahtunut. Moni ei tätä tule ajatelleeksi tai uskoo, että auton pohjassa tuleva muovinen pölysuoja on riittävä suojaamaan sitä.

– Muoviset suojat on tarkoitettu Keski-Europan teille, joilla suojaa haetaan lähinnä pölyltä tai pieniltä kiviltä. Suomessa niistä ei välttämättä ole paljonkaan apua, sanoo Fixuksen tuotepäällikkö Juhani Kortelainen.

Suomen talven jäljiltä monessa autossa moottorinsuojamuovit saattavat lerpattaa riekaleina ja niiden uusiminen on joka tapauksessa edessä. Lujempi vaihtoehto näille olisi teräksisen tai alumiinisen pohjapanssarin kertahankinta. Auton pohjaan asennettavat teräksiset tai alumiiniset pohjapanssarit ovat paksuudeltaan kahdesta ja puolesta millistä viiteen milliä. Hinnat vaihtelevat 70 eurosta 300 euroon.

– Parhaimmillaan kestävä pohjapanssari on lisävaruste ja ”vakuutus”, jonka ansiosta autoon ei tule arvaamattomia vahinkoja, Kortelainen sanoo ja lisää, että jo 2,5 millin paksuinen teräspanssari kestää melko suuret auton pohjaan tulevat iskut.

Pohjapanssareita asennetaan kaikenikäisiin autoihin: niin tuliteriin kuin kymmenenkin vuotta vanhoihin autoihin. Vaikka auton pohja olisi jo kerran vaurioitunut, pohjapanssari kannattaa silti pohjaan laittaa.

K27 Sheriff -panssareilla on monia etuja:

1. Suoja vaurioita vastaan
Suojaavat moottoritilan osia vaurioitumiselta ja korin osia epämuodostumilta.

2. Suoja pölyä, kuraa ja ruostumista vastaan
Suojaavat moottorin osia ja sähköjohtoja pölyltä, kuralta ja ruostumiselta.

3. Alhaisempi polttoaineenkulutus
Panssarit optimoivat ilmavirran kulun ajoneuvon alla, mikä vähentää polttoaineenkulutusta.

4. Valmistajan yhteistyö
GM, Ford, Toyota, Hyundai, Nissan, Peugeot, Honda, Mitsubishi, Subaru, Mazda, Fiat.

5. Tuoteominaisuudet takaavat laadun
– Materiaali kestävä teräs/alumiini
– Helppo asentaa autonvalmistajan valmiisiin asennusreikiin eikä poraamista vaadita
– Huoltoaukot varmistavat että panssaria ei tarvitse poistaa esimerkiksi öljynvaihdon yhteydessä
– Kumivaimentimet huolehtivat, että panssari ei kolise auton koria vasten Jauhepinnoite takaa pohjapanssarille kestävän maalipinnan
– Suolasumukoe varmistaa, että pohjapanssari kestää myös Suomen talven